sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Uusi ihana arki

Meillä on täällä uusi ja ihana arki. Nyt kolme viikkoa takana ja hyvin ovat kaikki uuteen sopeutuneet. Taas kerran pojat yllättivät, ja mielikuvat arjen kiireisyydestä ja haasteista ei ole ainakaan vielä toteutunut.

Tämä uusi suunnitelmallinen puoli itsessäni on taas kerran palkinnut itseään. Arki sujuu, kun sitä hieman suunnittelee. Maanantaisin meillä on luksuspäivä, kun vanhempani tulevat kera ruokien hoitamaan lapsia heti aamusta ja saamme vain liueta paikalta töihin. Tiistaisin olemme vieneet ja hakeneet lapset yleensä autolla yhdessä, kun olemme samalla suunnalla töissäkin. Keskiviikkoisin Marko on vienyt lapset hoitajan kanssa ja minä olen hakenut. Torstaisin Marko työskentelee etänä ja on voinut viedä ja hakea. Perjantait olenkin sitten vapaalla lasten kanssa. Pojat ovat viihtyneet tarhassa hyvin ja päivät menevät kuulemma hienosti. Mielellään ollaan aina aamuisin lähdetty "töihin" (Lenni puhuu aina että he menevät töihin leikkimään), vaikka hieman pikkupojat ovatkin aina itkeneet meidän lähtiessä tarhasta. Haettaessa varsinkin Joel on hieman loukkaantuneena ja kiukuttelee hetken, ja kaikki luonnollisesti haluavat syliin. Siinä me sitten istutaan tarhan pihalla ja yritetään jakaa syliämme kaikille. Illalla se pari yhteistä tuntia istummekin käytännössä heidän keskellään ja leikimme yhdessä usein jonkun sylitellessä samalla. Hienosti pojat yleensä odottavat vuoroaan syliin ja antavat tilaa toiselle, jos tarve syliin tulee.Väsyneitä jätkiä meillä on tarhan jälkeen ja nukkumaan ollaankin menty jo seitsemän puoli kahdeksan maissa. Pojat kun ovat tottuneet nukkumaan niin paljon, että tuon kolmen tarhapäivän jälkeen vapaapäivinä pikkupojat sitten nukkuvatkin 3.5 tunnin päiväunia ja kunnon yöunia. Lenni on ollut aivan innoissaan uudesta isojen ryhmästä tarhassa ja kertaakaan ei olla kuultu, etteikö olisi tarhaan halunnut lähteä vaikka kovin paljon aamulla väsyttäisikikin. Ja itse, ah...ihanaa olla takaisin töissä. I love it! Huomasin taas kerran, että ei minusta olisi ollut kotiäidiksi pidemmäksi aikaa, olo aikoi jo keväällä olemaan melkoisen puutunut ja nyt taas täynnä virtaa :)

Rakastan havahtua siihen, että miten paljon meillä nauretaan ja hassutellaan.Varsinkin Lenni hassuttelee koko aika. Kiireisinä aamuinakin. Minulle on tullut vasta yksi aamu, jolloin vein huutavia lapsia pyörällä tarhaan ja kannoin heitä päät ovenkarmeihin kolisten tarhaan sisään. Kun olin saanut yhden sisään toinen karkasi jo ulos huutaen ja holitottomasti heittäytyen. Silloin minulla oli kyllä hiki jo ennen kuin kerkesin lähteä pyöräilemään kohti toimistoa. Mutta nämäkin aamut eivät tunnu niin pahoilta, kun suurin osa aikaa on niin mukavaa.

Pikkupojat ovat jo kohta 1 v 9 kk, hurjaa. Omaa tahtoa on, mutta on niin kauan ollutkin kun muistan, joten varsinaista uhmaa ei ole vielä tullut. Pojat höpöttelevät paljon, mutta aivan omaa kieltään. Selkeitä sanoja ei tule paljon mitään, mutta sinnepäin sanoja jo jonkin verran. Linnut on titejä ja imuri on iui. Oliverin lempisana on kakka ja piipaa, Joelin äittä ja Anton tykkää kiljua, korkealta ja kovaa :) Oliver toistaa parhaiten sanoja, mutta ei välttämättä jää sen jälkeen sanavarastoon. Joel on edelleen porukan vetäjä ja huolehtii myös muista eniten. Joel vie esimerkiksi aina ensin pastillit veljille ja vasta sitten ottaa itselleen, kuin myös ilmaisee jos jollakin toisella on hätä tai paha mieli. Luin juuri monikkolehteä ja siellä parit kaksoset saanut pariskunta kertoi, että molemmissa A-vauva oli vahvempi luonteeltaan ja näin on kuullut sanottuva useamminkin. Ja niin siis meilläkin. Mikä on minusta jotenkin käsittämätöntä, miten sillä, missä kohtaa vatsaa on kasvanut voi olla merkitystä luonteeseen? Anton on kekseliäin ja Antonille aina sattuu ja tapahtuu, itsesuojeluvaisto on melkoisen heikko. Oliver on taas harkitsevin ja seurailija, parhaat leikit ja lelut ovatkin usein juuri niitä, mitä tai millä muut leikkivät. Oliver tulee myös useiten ilmoittamaan, jos joku veljistä tekee jotain luvatonta. Lenni on taas ihan mahtava isoveli. Saadaan kuulla tarhassa ja harrastuksissa usein, miten reipas Lenni on. Tarhasta lähdettäessäkin auttaa kovasti veljiensä kanssa, kerrankin itse kannoin yhtä ja Lenni talutti kahta autolle. Joskus sitä miettii, että eihän itse oleta vaan Lenniltä liikaa, kun on kuitenkin vielä niin pieni (3,5 vuotta). Mutta kyllä Lenni osaa sitten olla meille myös se pieni ja vauva, joka kiukuttelee ja tarvitsee tukea ja ohjausta. Iltaisin Lenni saa myös meiltä jakamattoman huomion, kun on tunnin pidempään hereillä. Veljessarjalla on alkanut myös leikit lähenemään toisiaan ja juoksevat usein toisiaan kiinni ja painivat yhdessä. Vuoden päästä meillä on neljä keskenään leikkivää lasta. Jee!

Ja muutama kuva tarhailun aloituksesta:

 Oliver menossa ekaa päivää tarhaan
 Anton
 Joel
 Poikien omat lokerikot.
 Vaikka itselle pojat ovat jo ihan eri näköisä, niin sen muutaman kerran kun hoitajilla on mennyt pojat sekaisin, niin tätä kuvaa katsoessa...ymmärtäähän sen, kyllä ne samoista geeneistä on tehty. Kuvassa siis Joel ja Anton.
Pihaan tutustumista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti