keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tervetuloa nelinkertainen Äitiys...ole minulle hellä

Olen nimittäin alkanut näkemään painajaisia, että lapsille sattuisi jotain ja tuskanhikisenä herännyt kauhuissani. Mitä kaikkea vauhtia ja vaarallisia tilanteita meillä onkaan vielä edessä. En ole ikinä ollut mikään huolehtijatyyppi, joten kaikki nämä tuntemukset lapsien myötä ovat uusia. Eilen kaatusin Lenni sylissäni portaissa ja en jotenkaan yhtään tajunnut mitä tapahtui ja miten oikeastaan kaaduin ja keneen sattui. Kuulin pään kopsahduksen tiiliseinään ja huusin hysteerisesti, että Lenniin sattui ja häsäsin hänen ympärillään ettei vaan käynyt pahasti. Lenni oli lähinnä ihmeissään ja pelästyneenä minun reaktiostani, kun todellisuudessa se oli ollut minun pääni mikä siihen seinään oli kopsahtanut ja Lenni oli täysin kunnossa. Tunne, että mietit jonkun toisen hyvinvointia ja reagoit noin voimakkaasti mahdolliseen toisen kipuun aina ennen omaasi, hämmentää minua vieläkin. Äitiys :)

Mutta pliis Äitiys, elä tee minusta hermoheikkoa ja ylihuolehtivaista. Sillä neljän pojan kanssa olisin hermoraunio jo melko pian. Haluan myös muistaa Äitiys sinun takaasi sen Päivin, joka olen. Rakkaat ystäväni antoivat minulle vauvakutsuilla kortin, jossa oli kuvia eri puolistani mm. häistäni, polttareistani ja vauvojen kanssa. Olin tästä innoissani, koska en noita muita puolia halua missään nimessä unohtaa.

Joten "vanha" elämäni odotathan minua, kyllä me vielä nähdään. Mutta nyt en sinua kaipaa, vaan nautin tästä elämänvaiheestani täysillä.

p.s. tänään pojat punnittiin ja hienosti ovat kasvaneet, meidän pikkuinen Antonkin oli ottanut viikossa yli 300 g painoa lisää. Joel ja Oliver olivat 2480 g ja Anton 2320 g.


Ja pari kuvaa meidän mahtavasta isoveljestä ja poikien syömishetkestä (yleensä toinen syöttää juuri näin kaksi nälkäisintä poikaa ja toinen keskittyy Antonin syämiseen)

maanantai 28. tammikuuta 2013

samarytmisyys

...on ilmeisen tärkeää, että tähän päästään. Tämä on kuulemma avain onneen ja jaksamiseen, että pojat söisivät ja olisivat hereillä samaan aikaan. Uskon. Toissayönä kukin oli hereillä vähän omaan aikaansa ja nälkäisenä, mikä on harvinaista ollut tähän saakka että tulevat edes niin nälkäisiksi, että kerkeäisivät ruokaa vaatimaan. Meidän pieni Antonkin korotti ääntänsä, mikä on tosin vaan hyvä merkki. Mutta tällaisen erirytmisyyden kanssa sitä sai olla itse pitkin yötä koko ajan hereillä. Kun taas viime yönä, pojat nukkuivat kaikki viisi tuntia putkeen ja heräsivät kaikki samaan aikaan syömään, hyvä pojat!

Olemme vielä seitsemän syömiskerran rytmissä, jolloin kaksi isompaa poikaa syö 50 ml ja Anton 45 ml. Ihan näin usein pojat eivät ole nälkäisiä, mutta kasvun takaamiseksi pitäisi tuo määrä kuitenkin seitsemän kertaa päivässä syödä. Tasapainottelemmekin tällä hetkellä poikien oman nälkärytmin löytymisen ja "pakkosyötön" välillä. Nenämahaletkuista pitäisi alkaa päästä pois, mutta ihan jokaisella kerralla pojat eivät jaksa itse syödä kun nukkuvat niin sikeästi. Isommat pojat syövät suurimman osan aterioistaan jo itse, mutta meidän Anton ei vieläkään perusta syömisestä ja alamme jo pikkuhiljaa olemaan hieman kärsimättömiä tässä, koska painon ja koon puolesta pitäisi käytännössä jo ruoka maistua paremmin. Mutta ei pidä huolestua vielä, kovin pieniä ovat kuitenkin vielä. Keskiviikkona tulee neuvolantäti punnitsemaan pojat, mutta luulisin että Joel ja Oliver ovat kuitenkin jo ylittäneet 2,5 kiloa ja Antonkin jo kahdekilon paremmalla puolella.

Nyt hakemaan Lenniä päivähoidosta. Ihanaa on ollut kuulla Lennin suusta, kun luettelee usein perheemme jäseniä Äiti, Isi ja Lenni. Niin nyt Lenninkin listaan on päässyt vauvat. On alkanut myös kutsumaan vauvoja nimiltä ja haluaakin aina tietää kuka vauvoista on sylissä. Lenni on edelleen todella hienosti vauvojen kanssa ja osallistuu kovasti heidän hoitoonsa. Varsinkin jos vauva vähänkään itkee isoveli kiiruhtaa paikalle silittämään ja hokemaan " ei hätää". Hauskinta on miten Lenni on omaksunut ilmeisesti meiltä tavan puhua vauvoille, silleen hieman lässyttäen. Kaipa se pitää sitten uskoa, että me vähän sitten lässytetään puhuessamme vauvoille, vaikkemme sitä tietoisesti teekkään.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Isähormonit

Olen ilmeisesti luovuttanut mammahormonini Markolle tai sitten on olemassa isähormoneitakin, joista en ollut vain kuullut aikaisemmin. Lennin kanssa heräilin tunnin välein ja jaksoin painaa pitkin päivää, mutta nyt jos en saa unta kuutta-seitsemään tuntia enempää on aivan pakko saada päiväunet. Ja Marko vaan painaa kolmenkin tunnin unilla koko päivän :)

Muutoin olen kokenut tämä alun paljon helpompana ja stressittömänpänä kuin Lennin kanssa. Silloin muutos oli radikaalimpi, kun yhtäkkiä olikin kiinni täysin toisessa 24/7 ja aivan kaikki oli uutta. Nyt äitiys on luonnollista ja itsevarmuus vauvan hoidossa niin paljon parempi. Nyt myös jakaa vastuuta vauvojen syöttämisestä Markon kanssa eikä kaikki ole kiinni pelkästään imettämisestä ja sen onnistumisesta, niin kuin Lennin kanssa maitoallergisena ja pullosta kieltäytyjänä. Omaa maitoanihan pojat saavat vielä kaikki ateriansa, mutta tämähän ei kolmen kanssa loputtomiin tule näin olemaan. Ja kun on toinen koko päivän mukana vauvojen hoidossa, että pääsee erilailla itse käymään jossakin tai nukkumaan. Yöt menevät yösyöttövuoroa Markon kanssa vaihdellen, jolloin aina toinen saa pidemmän yhtenäisen pätkän unta. Ja Lenni antaa meidän nukkua omalta osaltaan myöskin, joten tämähän on ihan huippua :) Ikävä tosiasia vain on, että Markon pitää palata jossakin vaiheessa töihin ja poikien tarpeet kasvavat. Mutta ei mietitä sitä vielä vaan nautin tästä ajasta täysillä, kun saa vaan itse hyvin nukkuneena ihmetellä ja ihastella poikia päivät pitkät. Huomenna päästään vieläpä Markon kanssa treffeille hiihtämään yhdessä ja paloheinän hiihtomajalle munkkikahveille :)

maanantai 21. tammikuuta 2013

Virallisesti kotona

Jee, pojat läpäisivät kotiuttamisen kriteerit ja päästiin virallisesti kotiin :) kuukauden päästä mennään vasta seuraavan kerran kontrolliin. Pojat olivat kaikki ottaneet mukavasti painoa lisää, jopa niin että meidän pienokainen Antonkin oli jo melkein kaksikiloinen. Pojat ovat myös edistyneet syömisessä ja isommat pojat vetävät jo melkein koko aterian itse, mutta loput tarvittavat maidot pistetään edelleen nenämahaletkuun. Kasvun varmistamiseksi siitä ei luovutakkaan vielä hetkeen, ja meillä tuleekin käymään viikottain työntekijä, jonka kanssa katsotaan ruokamääriä ja vaihdetaan nenämahaletkuja.

Muutoin arki on ollut vielä helppoa ja pelkästään ihanaa, vaikka unta saakin luonnollisesti jo vähemmän itse. Pojat ovat kovin tyytyväisiä ja vaikka syöttöjä onkin päivisin kolmen tunnin välein ja yöllä neljän tunnin välein, on meininki vielä kovin leppoisaa. Poikien tunnistamista varten ja omaa elämää helpottamaan emme ole vielä uskaltaneet luopua poikien järjestyksestä sängyssä. Otimme myös kynsilakat käyttöön :) Pisin valveillaolo aika tuntuu olevan alkuyöstä ja päivisin lähinnä nukutaan. Yöllä vuorotellaan neljän syöttövuoroa Markon kanssa, niin toinen saa ihan kivan pätkän unta öisin. Ei siis ollenkaan hullunpaa :) ja olemme saaneet jo apua rakkailta sukulaisilta, jolloin saatu jo omaa yhteistäkin aikaa. Huomenna ajattelin myös repäistä ja lähteä hiihtämään, kun ladut menevät niin houkuttelevasti tuosta ihan takapihalta.

Tänään Kätilöopistolla käydessämme lämmitti kovasti mieltä, kun hoitaja totesi että olivat siellä hoitajien kesken puhuneet, että kolmoset ovat syntyneet aivan oikeaan perheeseen ja selviämme varmasti. Läpäisimme siis myös vanhempina testin :) olivat kuulemma myös oikein odottaneet, että soittaisimme sinne lomaltamme kysyäksemme jotain, että saisivat kuulla miten meillä menee. Kätilöopistolta jäikin todella mukava fiilis hoitajien todellisesta välittämisestä ja pojat olivat siellä kyllä todella hyvässä hoidossa.

 Pikkurillissä sinistä lakkaa...kuvassa siis Oliver :)


Antonin ensimmäinen kylpy kotona

Ja pojat Miitta-tädin tekemissä unipusseissa. Joel joukon vanhimpana johtaa laumaa leijonana, Anton meidän apinapoika ja Oliver syntyessään isoimpana sai norsun :)

torstai 17. tammikuuta 2013

Mama, I'm coming home

Pojat ovat kotona ja ensimmäinen yö suurperheenä takana...hengissä ollaan :)

Eilen kättärillä sitä kummasti yritti vähän pitkittää lähtöä, kun astuminen kolmen kantokopan kanssa niistä ovista ulos tuntuikin melko omituiselta...onhan meillä kaikki valmiina ja ohjeet saatuina. Kaikki on mennyt hienosti ja Lenninkin reaktio oli loistava, kovasti oli kiinnostunut seuraamaan vauvojen hoitoa ja sitten tietenkin perään kertomassa meille mitä pitää tehdä seuraavaksi mm.vaipan vaihdossa :) Mutta kuitenkin niin, että touhusi myös omia juttujaan eikä ollut koko ajan vauvojen kimpussa. Tämähän on vielä melkoisen helppoa, kun pojat nukkuvat niin paljon. Kerkesimme käydä eilen esim.Lennin kanssa saunassa. Alkuyöstä tuli pieni muistutus mahdollisesta tulevasta, kun pojat olivat heti syötyään kaikki hereillä ja kovin vaativia. Emme meinanneet heti alkuun uskoa, että voisivat olla vielä nälkäisiä vaan hermostuivat jo melkolailla yhteentoista mennessä, jolloin annoimme periksi meidän syömisaikataulusta ja annoimme maitoa. Siinä loppumetreillä Joel ja Oliver pitikin jo melkoista huutokuoroa (mikä oli poikien kohdalla täysin uutta meille, kun ovat kovin rauhallisia) ja tietenkin Lennikin heräsi siihen hässäkkään :) Olin itse Lenniä rauhoittamassa ja Marko selvisi hienosti kolmen ruokinnasta yksin. Lenni oli kovin huolisssaan kun vauvat itki, mutta onneksi uskoi viimein vakuutteluihin, ettei heillä ole mitään hätää. Lenni heräsi myös yösyöttöön, joten pientä tottumista uusiin ääniin kaipaa kyllä vielä.

Kuvia on toivottu, joten tässä näitä tulee :)

 Lenni treenaa tarhassa vauvojen "hoitoa"




Kotiin lähdössä naikkarilta Miitta-tädin (Markon sisko Miian) tekemissä asusteissa



Kotona ja ensi kertaa omassa sängyssä myöskin Miitta-tädin tekemän peiton alla



Ulkona upea keli ja täällä sisällä kovin unelias tunnelma, vauvat nukkuvat ja vanhempansakin menevät kyllä nyt päikkäreille. Meidän uusi elämänvaihe on alkanut :)

tiistai 15. tammikuuta 2013

Pojat kotiin huomenna :)

Täällä on kaikki valmista, tervetuloa pojat kotiin huomenna :)

Saatiin "maailma valmiiksi", viimeisetkin rempan rippeet viimeisteltyä ja tänään meni viimeinen lasti kaatopaikalle rempparoskaa. Sänky on jo pedattuna ja kolme kaukaloa on jo autoon asennettuna. Lenni on kovasti treenannut nukella vauvan pukemista ja riisumista :)




Pojat kävivät tänään vielä pään ultrassa ja lääkäri tarkasti heidän noin muutoinkin lähtöä varten. Kaikki hyvin. Joel ja Oliver ovat jo ylittäneet 2 kilon rajan ja Anton pitää edelleen 200 gramman eroaan, eli on 1800 grammaa. Hoitajat kovasti sanovat, että kovin rauhallisia meidän pojat ovat eivät paljoa siis hötkyile ja turhia huutele. Kovin siis tyytyväisiä, kun syövät, kakkaavat ja nukkuvat hyvin. Ja ehkäpä sitten tämä alkaa jo jotain kertoa myös temperamentista, jospa eivät olisi aivan yhtä temperamenttisia kuin veljensä...voisi helpottaa meidän vauva-arkea. Pojat tulevat kotiin nenämahaletkun kanssa, jolla varmistetaan oikean maidon määrän saaminen. Lisäksi on D-vitamiini, rauta ja keskostippa, joita annetaan päivittäin. Syömiskertoja on vuorokaudessa seitsemän, joista pidetään alussa tiukasti kiinni, muutoin onkin "normaalia" vauvaelämää. Ensi viikon maanantaina mennään sitten takaisin tarkastukseen ja siitä pojat kotiutetaan lopullisesti, nythän pojat ovat aluksi lomalla kotona.



torstai 10. tammikuuta 2013

"Kyllä, olemme jo miettineet miten selviämme neljän lapsen kanssa"

Liimaan kohta kyseisen tekstin otsaani.

Meiltä nimittäin kysytään päivittäin kolme-neljä kertaa tätä täällä kättärillä. Ihan kaikille siivoojille ja ohimeneville hoitajille ei aina jaksaisi alkaa kertomaan samaa tarinaa, mitä tukimuotoja olemme miettineet. Mutta olen huomannut, että jos asian vaan kuittaa jotenkin nopeasti, niin kysyjälle tulee hieman huolestunut ilme. Välillä tekisi mieli huutaa, että uskokaa jo asia ei tullut meille yllätyksenä, olemme kyllä itse hakemassa tukea aktiivisesti ja emme elä missään ruusunpunaisissa kuvitelmissa tulevasta arjesta. Olen huomannut, että varsinkin vanhemmat hoitajat haluavat lähtökohtaisesti jo olettaa kysyessään tätä, ettemme olisi itse asiaa yhtään miettineet ja syvällä paatoksella ennen vastaustamme alkavat kertomaan miten rankkaa tulee olemaan ja kertovat kaikki samat neuvot ja ohjeet. Yksi hoitaja antoi meidän kertoa ensin ajatuksemme, jonka jälkeen kysyinkin häneltä mielelläni neuvoja ja ajatuksia...hänestä tulikin lempihoitajani :)

Meillä vaihtuu hoitajat melkoisen tiheästi ja jokaisella on oma otteensa lasten kanssa että meidän kanssa. Kaikista hauskin oli vanhempi naishenkilö, joka ensimmäisenä yhteisenä aamuna ensin tavattuaan minut oli selkeästi vähän harmissaan, kun tulin "sotkemaan" hänen hoitokuvioitaan ja osoitti minulle heti alkuun selkeästi että hänellä on sitten johto poikien hoidon suhteen. Puoli tuntia myöhemmin asteli Marko sisään ja tämän samaisen hoitajan ilme kirkastui kummasti. Hän meinasi heti ensimmäiseksi sanoa, että miten komiat pojat ovat tulleet isäänsä, mutta sai jotenkin muunnettua lauseensa ei niin suoraksi. Ja tämän jälkeen alkoi raivokas flirttailu Markon kanssa...en voinut muuta kuin naureskella tilanteelle vieressä. Marko parkakin ihan hämmentyi. Hassua. Mutta hirmuisen osaavaan ja huolehtivaa henkilökuntaa täällä kyllä on, voi luottaa täysin.

Pojat näillä näkymin kotona ensi viikon keskiviikkona, jee ja hui :)

tiistai 8. tammikuuta 2013

Uutta tekstiä poikien huoneen seinällä


Muutoinkin pojat voivat hienosti. Painoa tulee koko ajan lisää, niin että Oliver on ylittänyt 1800 gramman rajan. Antonkin on jo 1605 :) hän aloittaa huomenna keskosille tarkoitetun erikoiskorvikkeen, jolla varmistetaan vielä kasvua lisää että kirisi muut pojat. Anton on pojista kaikista virkein ja lepposin, hän ei paljoa ikävimmistäkään hoidoista (kuten nenämahaletkun asennus) hätkähdä eikä valittele. On myös melkoisen pitkiä aikoja hereillä ja katselee tarkkaavaisesti ympärilleen, niin kuin kylläkin muutkin pojat. Tästä moni hoitaja mainitsee, miten tarkkaavaisia pojat ovatkaan...samanlainen oli Lennikin heti syntymästään lähtien. Joel on halukkain ja aktiivisin rinnalla ja suorastaan jo vaatii sinne pääsyä. Oliver innostuu kyllä rinnalle päästessään, mutta ei mikään must-juttu. Tänään alettiin puhumaan myös "lomille" lähdöstä, eli ensi viikolla ti-ke päästään jo kotia. Tullaan muutaman yön jälkeen tänne vielä labroihin ja arvioon, mutta käytännössä jos mitään suurempaa ei ilmene, niin pojat kotiutetaan siitä suoraan. Kaiken laista testiä kuulosta lähtien on ollut ja pojat ovat läpäisseet kaikki, eli kuulemma taas ihmeen hyvin pojat voivat :)

lauantai 5. tammikuuta 2013

Mestaripiirros

Tänään se sitten iski...tajunta siitä, mitä olisikaan voinut käydä.

Marko ja Lenni lähtivät sukuloimaan ja olen ollut ensimmäistä kertaa yksin seuranani vain omat ajatukseni. Aloin kuuntelemaan Anna Puun Mestaripiirrosta ja itkin melkein silmäni päästä. Miten lähellä olikaan, ettei uskottu tanskalaista lääkäriä ja hänen hänen suositustaan raskauden keskeyttämisestä ja miten kuitenkin suhteessa pieni todennäköisyys oli, että kaikki menikin näin hyvin kuin on mennyt. Että meidän kolme maailman suloisinta peikkopoikaa olisi jäänyt syntymättä. Ja mikä ihme he todellisuudessa ovatkaan.

Kaikki ajatuksen tulevasta arjesta ja siinä selviytymisessä hävisivät jotenkin tyystin.

torstai 3. tammikuuta 2013

Identiteettivarkaus

Tajusin tänään, että miten tärkeää meidän on oikeasti merkata pojat jotenkin, kun pääsevät kotiin. Ei auta mitkään vanhempien vaistot...ei me osata erottaa poikia toisistaan. Varsinkaan A:ta ja C:tä, jotka ovat hyvin samanpainoisiakin. Tähän asti olen vain miettinyt, että täytyy tehdä jokin tunnistus, jotta varsinkin yöllä tietäisi, että kenelle on antanut maitoa jne. Mutta mitäpä, jos yhtäkkiä A:sta tulisikin C?! Alkaisimme vain yhtäkkiä kutsumaan toista toisena. Tämä pitää miettiä nyt tarkkaan, ennen kuin pojat tulevat kotiin. Kätilöopistolla pojat ovat aina niin organisoidusti siinä samassa pinnasängyssä oikealta lukien järjestyksessä ja varmuudeksi vielä tunnistuslappu nilkassa. Ja muutoinkin päivä tarkkaan ohjelmoituna, aina kolmen tunnin välein on hoito ja syöttö. Tähän pitää pyrkiä sitten kotonakin, että pysyy jotenkin palikka kasassa. Tänään nimittäin alkoi iskeä todellisuus siitä, että pojat ovat tosiaan tulossa kotiin ja kaikesta tästä tulisi selvitä sitten itsekseen. Hui. Päiväpäivältä hoidamme lapsia jo enemmän itsenäisesti ja aivan loistavaa, kun Markokin on tässä kaikessa koko ajan mukana niin olemme sitten molemmat yhtä perillä tai yhtä pihalla lasten hoidossa.

Meiltä on myös kovasti kyselty lasten työnimiä, kun tuntuu niin hölmöltä kutsua heitä A:na, B:nä ja C:nä, niin meistäkin, mutta emme koskaan antaneet heille työnimiä. Tämän takia ajattelimmekin päättää nyt mahdollisimman nopeasti heidän oikeat nimet ja alkaa suoraan kutsumaan heitä niillä ennen ristiäisiä.


Olenko minä herra A, B vai C...en pysty kyllä kertomaan

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Am-Muu

Rakas lypsylehmä, nyt tiedän miltä sinusta tuntuu.

Lypsäminen, se on elämäni tärkein tehtävä tällä hetkellä. Pojat, mitä tahansa vuoksenne :) Täällä voidaan hyvin. Pääsin uudenvuoden aattona kotiin ja pojat pääsivät oikein ambulanssin kyydissä jatkohoitopaikkaansa Kätilöopistolle, josta saivat tosi kivan oman huoneen ja tunnelma muutenkin rauhallisempi. Saamme kuulla päivittäin lääkäreiltä ja hoitajilta, miten hyvin kaikki on mennyt raskausajasta lähtien...olemme siis todella onnekkaita. Uuden vuoden illan istuin Kätilöopiston "maitohuoneessa" ja katselin ilotulituksia...ja en olisi voinut olla onnellisempi. Marko on jo jäänyt pois töistä ja vietämmekin molemmat poikien luona päivät, kun Lenni on hoidossa. Olemme jo päässeet todenteolla harjoittelemaan hoitoa ja kaikki pojat treenaavan jo kovasti itse syömistä. Pojista B on pienin, mikä näkyy vielä imemisrefleksin kypsymättömyytenä eikä vielä perusta itse syömisestä, mutta kaksi muuta ovat jo kovasti rinnalla ja juovat joitakin pieniä määriä pullosta. Muutoinkin heidän vointinsa on hyvä ja piuhat vaan vähenee kropasta, mikä helpottaa meidän osallistumista hoitamiseen. Unta he tarvitsevat vielä kovasti, joten sylittelykin on vielä rajoitettua ettei virikkeitä tulisi vielä liikaa. Jokaisen me otamme kuitenkin kerran päivässä pariksi tunniksi kenguruhoitoon, mikä on paras duuni ikinä. Siinä torkutaan koko porukka :)

Oma vointi alkaa olla jo ihan hyvä, ja alkaa olemaan taas suhteellisen normaali olo. Vielä pari päivää sitten kun oli vielä melkoisesti kipuja, eikä jaksanut olla ihan se ahkerin lypsylehmä, niin meinasi palaa pinna muutamalle hoitajalle. Kätilöopistossa kun ollaan, niin imetys ja äidinrooli korostuu, koska siellä suositaan mahdollisimman luonnonmukaista vauvan hoitomuotoja. Tämä on näkynyt myös lisäravinteen poisjättämisenä ja pojat siirtyivätkin melkein suoraan sinne siirtymisen jälkeen pelkkään maitoruokintaan nenämahaletkun kautta. Hoitajat kuultuaan etten ole puoleen päivään pumpannut maitoa huolestuivat kovasti ja alkoivat "tsempata" - nyt pidetään oikein pumppauspäivä, eiköstä vaan? Hyvä etten töksäyttänyt jotakin takasin.

Lenni selkeästi vähän suorastaan vierastaa minua, kun ulkomuotoni muuttui taas niin kovin ja nähnyt etten ole voinut niin hyvin. Ei myöskään ihan tiedä miten suhtautua vauvoihin, jos vauva itkee niin haluaa tulla heti silittämään eikä muutoinkaan ole mustasukkainen jos vauva on sylissämme. Lennistä tuli heti jotenkin niin paljon isompi, tänään kun Kätilöopistolla yritin mennä leikkimään Lennin kanssa niin patisti minut takaisin vauvojen luokse. Eikä ole pelkoa, ettäkö Lenni jäisi huomiotta, pistää nimittäin sellaisen shown päälle kitaransa kanssa, jos huomio keskittyy muilla liikaa vauvoihin.